Kun kaikilla on käytössään samat työkalut, erot syntyvät työnne rutiineiden muuttumisesta. Ulkoistettu AI-kumppanuus tarjoaa organisaatiollesi tekoälyasiantuntijan sinne, missä kaikki työnne tapahtuu.
Ulkoistuksen ansiosta teillä on koko muutosmatkanne ajan mukananne oma tekoälyyn erikoistunut ja kaikki teknologiset muutokset tunteva asiantuntija.
Valitsemme ja käytämme teidän työtarpeisiinne parhaiten vastaavia työkaluja.
"Voitteko te tulla tänne meille töihin?". Tämä palvelu syntyi asiakkaamme pyynnöstä. Asiakasyrityksemme johtaja oli luultavasti hyvin samankaltaisessa tilanteessa kuin sinä ja moni muukin johtaja tänään:
- Pöytä täynnä töitä. Tekoälymaailma muuttuu hurjaa vauhtia. Uusia lupaavia työkaluja tulee markkinoille enemmän kuin niitä ehtii omaksua. Yksittäiset lisenssit ja kertakoulutukset eivät olleet tepsineet.
"Ihmiset kyllä käyvät kuuntelemassa, mutta viikon päästä he eivät enää muista ja käytännöt eivät muutu. Todellinen muutos syntyy vasta sitten, kun organisaatioille annetaan jatkuvaa, arjen tasolla tapahtuvaa tukea" - Eino Laitinen, Pyn Fund Management Oy:n toimitusjohtaja -
On selvää, että kaikista työntekijöistäsi ei voi tulla tekoälyguruja. Mutta onneksi ei tarvitsekaan. Huomattavasti tärkeämpää on löytää yhdessä ne teidän yrityksenne 5-15 arjen työhön liittyvää tärkeintä rutiinia ja muuttaa niiden tekemistä tekoälyn avulla.
Ulkoistettu AI-kumppanuus tuottaa juuri tätä asiakkaamme toivomaa käytännönläheistä ja jatkuvaa tukea rutiinien muuttamiseksi: Olemme läsnä ja yhtenä uutena lenkkinä työntekijöidenne joukossa.
Perusteet eli GROUNDING
Kartoitukset ja tavoitteet
Lisenssit
Perusteet ja toiminnallisuudet haltuun
Vaihtoehdot ja valinnat eli OPTIONS
Syventävät koulutukset
Käyttökohteiden suunnittelu ja ideointi
Käyttökohteiden jalostus ja koulutus
Oman käyttökohdekirjastonne rakentaminen
Työnkulut ja prosessit eli ASSETS
Reilu peli: Ei piilokuluja. Saat kaiken, mitä työntekijäsi tarvitsee ja mahdollisuuden muuttaa työtapojanne tekoälyn avulla.
PALVELUPAKETIN SISÄLTÖÖN KUULUU:
- 15 tuntia asiantuntijatyötä / kk
- Kaikki sovitut toimenpiteet (koulutukset, työpajat, käyttöönotto, kehittäminen, ratkaisujen toteutus, tuki)
Tuntimäärä sopii hyvin pienen tai keskisuuren organisaationne kaikkiin tarpeisiin. Laajemmastakin työpanoksesta voimme tapauskohtaisesti neuvotella.
- Minimisopimusjakso 3kk* (= yhteensä 6 000 € / kk alv 0 %)
*= Minimisopimusjaksomme antaa molemminpuolisen reilun lähtökohdan arkenne muuttamiseen, sillä arjen muutos ei tapahdu viikossa tai kuukaudessa.
Case Despro
150 hengen asiantuntijatalo Desprolle luotiin yhdessä "Tekoälyosaajat"-niminen sisäinen koulutusohjelma. Työntekijöistä koulittiin talon sisälle omia tekoälylähettiläitä, jotka jakavat omia oppejaan eteenpäin muulle henkilöstölle. Työkaluksi valittu Copilot saatiin onnistuneesti yhdessä käyttöön ja yhtiö perusti oman AI-yhteisön jakamaan sisäisesti parhaita käytäntöjä.
Muutos tehtiin muutaman kuukauden aikana, joka osoittaa erinomaisten tulosten ja tuottavuuden kasvun olevan mahdollista jo muutamassa kuukaudessa.
Case kW-set Oy
Varavoimalaitteisiin erikoistunut pk-sektorin yritys, joka halusi GOA-mallissamme kuvatun vaihteistuksen kautta ottaa haltuun tekoälyn askel kerrallaan. Yhtiö otti käyttöön Copilot- ja ChatGPT-työkalut kaikille työntekijöilleen ja johto näytti esimerkillään työkalujen käytön viemistä arkeen.
Yhteistyön aikana on kehitetty kW-set Oy:lle esimerkiksi sopimusehtoja käsittelevä tekoälyagentti, joka lukee ostotarjouksen ehdot ja vertaa niitä kW-set Oy:n sopimusehtoihin. Agentti tekee nyt sekunneissa ja 100 % tarkkuudella saman työn, joka vei asiakkaan työntekijöiltä ennen tunteja.
Yhteistyö jatkuu edelleen kumppanuusmallilla, johon kuuluu jatkuva toiminnan kehittäminen ja vastaaminen kaikkiin tekoälyyn liittyviin pieniinkin kysymyksiin.